28.10.2013

Lamppuja ja kaappeja

Ai että me ollaan oltu laiskoja. Ihan niin laiskoja, että tekis mieli mennä itseltään piiloon kun vähän hävettää. Nopeasti sitä näköjään kehittää itselleen huonon omantunnon, kun ei paina niska limassa koko ajan remonttia kun on hetkikin vapaata.

Mut ollaan me kyllä nyt vähän löpsähdetty. Viimeisen blogipostauksen jälkeen ollaan saatu (tai Helin isä, ja mun isä on saanut) listoja kiinni ja sähköt niiltä osin valmiiksi, kuin ne nyt voi valmiit olla ennen kuin puretaan taas lisää.

Mitä me omin pikkukätösin ollaan tehty, on mm. rahan tuhlausta ja lamppujen kattoon laittoa. Nämä kaksi liittyvät hyvin vahvasti toisiinsa. Mun yksi sisustuksellinen haave toteutui kun toimistoon lennähti koiperhonen, eli Moth Origami valaisin. Jo toinen sellainen! Nyt toimistossa on iso-, ja pikkukoiso. Lamppu tuli päivässä Kolmen ja Puolen verkkokaupasta. Loistava palvelu. Pienempi keltainen oli syntymäpäivälahja ihanilta Suskilta, Sirkulta, ja Kiikiltä.




Sen lisäksi ollaan maalattu yhden ikkunan puitteet, että saatiin toinen ikkuna takaisin vessaan. (oli vähän vilpakka yhdellä) No, koottiin me kyllä 4 metriä vaatekaappia. Kai sekin jonkinlaiseksi työvoitoksi voidaan laskea. Kaapit vaan pitäisi täyttää. Vaatteilla. Meidän vaatteet sijaitsee tällä hetkellä n. 50. eri lokaatiossa kappaleittain. Olis kyllä kiva jos edes toinen meistä olisi vähän järjestelmällisempi.



Tänään aamureippaat Heli ja isänsä olivat hakeneet Starkista muutama viikko sitten tilatut kattolistat - 80 metriä. Kohta saadaan mm. makuuhuone viimeisteltyä! Oli muuten yllättävän tiukassa löytää 9,5 cm leveetä kattolistaa. Kaikki oli vaan jotain 3-6 cm leveitä. Meidän jalkalistojen korkeus on 11 cm, sekään ei ollut ihan joka kaupan hyllyssä. 

Lupaan, että me ryhdistäydytään pian. Kannetaan roinat alakerrasta ylös, ja aletaan taas hajottamishommiin. Olkkari ja ruokailuhuone pitäisi hajottaa ja kasata uudelleen. Keittiön lattiakin pitäisi maalata. Listat puuttuu katosta vielä kaikkialta.

Mutku on pimeetä ja väsyttää!



Ryhdistäydytään silti.

Annika

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kerro, kysy, kommentoi! Me halutaan kuulla.