6.11.2013

Yläkerrassa voi kävellä ilman kenkiä

Suhailtiin eilen menemään pitkästä aikaa. Ehkä epärelevantteja asioita, mutta tuli tarpeeseen. Meillä on nyt yläkerrassa kaksi aikalailla käyttökelpoista ja ihan viihtyisääkin huonetta. Toimisto ja makkari alkaa löytää pikkuhiljaa muotoaan.






Viikonloppuna makkari, ja toimisto sai kattolistat - joten siellä voi eilen oikeasti siivota. Lattia ei ole vieläkään puhdas, vaikka vedin sen läpi kaksi kertaa höyrypesurilla, mutta sentään lattian väri erottuu jo vähän paremmin. Rakennuspöly ei ihan pienellä puhaltamisella irtoa, kun sitä on tilsitty lattiaan kiinni useampia viikkoja.




Meillä on uusi työlista. Sitä noudatetaan orjallisesti, että asiat saadaan etenemään. Pimeys, syksy, vesi, räntä yms. aiheuttaa sen, että iltaisin tekisi mieli vaan sujahtaa peiton alle eikä käydä läpi kaikkia roinakasoja. Nyt on kuitenkin pakko ottaa itseään niskasta kiinni kantaa itsensä olkkariin ja alkaa lajitella.



Ihanaa, että meillä on yläkerrassa jo ihanat ihan oikeat huoneet.

(Pahoittelen hirveää kännykkäkuva laatua. Syytän siitä Applea.)

Annika

1 kommentti:

Kerro, kysy, kommentoi! Me halutaan kuulla.