2.1.2014

Erilainen tammikuu

Ei olisi viime vuonna uskonut, monestakaan syystä, että nyt 2014 tammikuussa me tehdään pihatöitä oman talon pihalla. A) ei olisi uskonut, että meillä on oma talo, b) yleensä tammikuussa kolaillaan vaan kinoksittain lunta yhteen kasaan.



Sen sijaan me raivattiin pihalta mua jo hetken aikaa riivanneita oksakeppitikkukasoja paloiksi, ja kuivumaan latoon. Jos menee sähköt poikki niin noista oman pihan lahoista oksista saa jo aika monta pönttöuunillista polttopuuta.



Meillä on n. 3600m2 tonttia josta ison osan lohkoo auto- ja puuverstaaksi vuokralla oleva navetta/lato. Sen oikeanpuoleinen pääty on kuitenkin meidän käytössä. Tilaa siellä riittää, sillä lato on tooosi korkea, ja kahdessa kerroksessa. Oman tilansa kyllä vie Börjen auto. Börjen auto on jo meillä käsite. Vanha Triumph jonka omistaa mystinen Börje. Börje ei vastaa puhelimeen, joten ei olla saatu Börjeä hakemaan autoaan pois. Myydäkään sitä ei viitsi, kun on museorekkarissa. Ehkä sille pitäisi vaan hankkia hinaus...kun tietäisi mihin sen pyytäisi hinaamaan.





Talon toisella puoellla on puutarha joka on aikalailla metsittynyt vuosien varrella. Omenapuut on saaneet hienon jäkälä, ja sammal peitteen. Osa puista näyttää ihan pystyyn kuolleilta, mutta kesällä ne kuitenkin voivat oikein loistavasti. On siellä joukossa oikeasti kuolleita ja kelottuneita yksilöitäkin - kaatuneena maahan, tai lahonneena pystyyn. Lisäksi puutarhasta löytyy pieni "metsä" missä kasvaa korkeita kuusia ja koivuja. Myöskään risukoista tai rehottavista heinikoista ei ole pulaa. Näin talvella piha näyttää ihan erilaiselta kylläkin, kun kaikki kesäinen kasvillisuus on kadonnut.





Jännä päästä keväällä oikeasti tutkimaan ja tonkimaan pihaa. Kasvimaan paikan mä olen katsonut jo.

Annika

3 kommenttia:

  1. Jos on talo komia niin ovat tiluksetkin! Oikein itseäkin kutkuttaisi noita nurkkia tutkia :) Pitääkin muistaa, että jos tämä lämmin sää jatkuu, niin voisi jatkaa tämän blogivillitysteeman mukaan ja ottaa harava käteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Taitaa tulla haravoinnin kanssa kuitenkin kiire, kun uhkailivat lumella viikon lopulle! Meilläkin olisi vielä pari risukasaa pätkimättä. Mutta eiköhän lumi ole ihan kivaa vaihtelua, eikä sitä ehdi tänä vuonna olla maassa edes kauaa :)

      Annika

      Poista

Kerro, kysy, kommentoi! Me halutaan kuulla.