30.3.2014

Lapioi sitä maata

Linnut laulaa, piha alkaa vihertää ja aurinko paistaa, ihanaa! Seuraava ajatus: ai p**ka meille tulee KIIRE!

Sinivuokkoja meidän pihassa - voi sydän!
Omenapuiden leikkauksesta myöhästyttiin. Puut on jo silmuilla. No ehkä ne vielä yhden vuoden pärjää ilman leikkaamista, kun ei niitä ole kukaan varmaan 20 vuoteen leikannut. (tuo on puhdas veikkaus)

Mattimyöhäiset kävi eilen siemenostoksilla. Saatiin häälahjaksi mitä parhain lahjakortti puutarhamyymälään. Kävimme eilen ostamassa ison kasan siemeniä jotka on nyt istutettu ja odottelevat ikkunalaudalla itämistä. Taimikasvatus on meille molemmille vieras aluevaltaus, mutta toivotaan ettei se estä meitä perustamasta menestyvää omaa kasvimaata. Puolet siemenistä on suoraistutusta varten, joka on mummolan ajoilta vähän tutumpaa hommaa. Myös joka kesäiset perunasulkeiset lapsuudesta tulevat olemaan kovasti hyödylliset nyt!



Koska eilen oli mahtava ilma (näyttäisi muuten olevan tänäänkin!) aloitettiin kasvimaan perustustyöt. Meidän piha on täynnä puita mikä hankaloittaa sopivan paikan löytämistä. Kasvimaan kun käsityksemme mukaan olisi hyvä olla mahdollisimman aurinkoisella paikalla. Mielellään niin, että aurinko pääsisi paistamaan siihen koko päivän. Meille jäi oikeastaan vain yksi vaihtoehto kasvimaan paikalle pihan reunalle. Siinä paikalla kasvoi vielä eilen pari pientä puuta, villivadelmaa ja muutama vähän huonovointinen marjapensas. Heli kaivoi marjapensaat ja vadelmat siirtämistä varten ylös, ja puut/risukot revittiin myös paikalta pois. Lisäksi vähän alempaa pitää kaataa pari koivua. Näin saadaan varjoa huomattavasti vähemmäksi tälle alueelle, eikä puut myöskään ime maasta kaikkia ravinteita. Saadaan samalla iso kasa polttopuita talvea varten. Kyseiset koivut on kuitenkin molemmat n. 20 metriä korkeita. Näillä toimenpiteillä aurinko paistaisi kasvimaalle ainakin suurimman osan päivää!


Toivottavasti he viihtyvät tässä paremmin. Tuoksusta pääteltiin, että kyseessä on mustaviinimarja.
Tarkemmin sanottuna kasvimaita tulee kaksi. Toiseen tulee pelkkää perunaa, ja toiseen paljon erilaisia kasviksia. Oman huolenaiheensa aiheuttaa etanat. Niitä on meidän pihalla ihan järkyttävät määrät. Ei siis yksi etana siellä täällä vaan etana etanan perään 20cm välein. Niitä kiipeilee seinillä, ja välillä niitä löytyy sisältäkin... Onko kenelläkään mitään vinkkiä miten etanat saisi pidettyä kasvimaalta pois? Jostain kuultiin että voisi auttaa jos levittää tuhkavanan kasvimaan ympärille. Onko kenelläkään kokemusta?

Seuraava vaihe, nyt kun kasvimaan reunat on kaivettu esille, on kaivaa maata ylös koko alueelta n. 20-30 cm syvyydeltä. Siihen tulee päälle uusi multa ja kanankakkaa. Maa sinänsä on tosi hyvä oloista ja mehevää. Kastematoja tulee vastaan koko ajan, mikä on yleensä hyvä merkki! Syy miksi maata vaihdetaan on ne tuhannet juuret ja rikkakasvit mitä pihalla kasvaa. Jospa maanvaihto hillitsisi rikkakasveja edes vähän. (voi olla kyllä turha toivo)



Onneksi se kevät on nyt täällä.

Annika

8.3.2014

Kakkaa lattialla ja hiekkaa päässä

Meidän aamut alkaa nykyään vähän erilailla. Ne alkaa näin.




Timpuri kolehmaisella ne taas alkaa samaan aikaa näin.


TKlla on bileet joka yö joten ei ihme, että aamulla vähän ramasee. Aina tietty jaksaa kärkkyä ruokaa kun ihminen astuu hänen valtakuntaansa. Valtakunta käsittää toimiston kokonaan. Häkki on lähinnä sitä varten, että sieltä heinä ei leviä ihan niin paljon ympäriinsä. Puput tarvitsee tilaa, ei niitä häkissä voi pitää.

Se on jännä miten noin pieni olento voi tehdä itsestään niin näkyvän halutessaan. Äänekästä hurinaa ja poukkoilua jaloissa on vaikea olla huomaamatta. Vaatimukset ja häirintä jatkuu niin kauan, että jotain muuta kuin heinää tippuu herrasväen nenän eteen. Ja koska hän on kaikkine epämääräisine kampauksineen maailman hellyyttävin olento, saa hän mitä vaan.


Sama toistuu illalla. Onneksi, muutamaa hajakakkaa lukuunottamatta, pissa ja kakat osuvat erinomaisesti hiekkalaatikkoon. Hyvä niin koska kakkaa tulee paljon. Todella paljon.

Herra Kolehmainen on erittäin seurallinen mies. Me harrastetaan mm. Criminal Mindsin katsomista yhdessä. Päivästä pitää varata mahdollisimman paljon aikaa hänen kanssa seurusteluun niin kauan, kunnes voidaan ottaa Timpurille tyttökaveri. Se tulee tapahtumaan kuitenkin aika pian. Heti sen jälkeen kun Timpurin kulkuset on poistettu, ja siitä syntyneet henkiset ja fyysiset haavat ovat parantuneet.

Tänään paistanut aurinko latasi meidänkin akut siihen malliin täyteen, että saatiin suunniteltua vaikka mitä ja toteutettuakin jotain. Käytiin saunassa pyörimässä ja suunnittelemassa miten siitä muokattaisi toimiva. Me ei haluta koskea hyvin toimivaan lattiarakenteeseen joten kaikki mitä tehdään tulee tehdä sen ehdoilla. Sauna sijaitsee kellarin perällä.

Sauna on tällä hetkellä suuri. Liian suuri. Kerran me se yritettiin lämmittää sillä seurauksella, että istuttiin 40 asteen lämmössä n. 10 minuuttia 3h lämmitysoperaation jälkeen.

Saunan ovi on hieno. Puoliksi tippunut saranoiltaan, mutta muuten hyvä.
Kiuas menee ensimmäisenä vaihtoon, kun tiedetään mihin kohtaan väliseinä rakennetaan. Helppo ratkaisu olisi vetää se suoraan ikkunan pielestä oven pieleen. Ovi ja ikkuna vaan sattuvat olemaan toisiinsa nähden n.20 cm väärässä linjassa. Väliseinään pitää siis rakentaa jonkinlainen mutka. Väliseinään tulee myös ovi jonka toiselle puolelle tulee pukeutumistila. Seinä pitää rakentaa niin, että sen alareunaan jää ilmarako. Sillä tavalla lattia pääsee jatkossakin hengittämään niin kuin se on tähänkin asti tehnyt. Mitään laattoja tai muita hienouksia me ei kaivata. Eikä me uskota, että niitä edes kannattaisi laittaa.


Lauteet on alkuperäiset. Aikalailla huterat jo. Käytetään laudat kuitenkin uusien lattiarallien rakentamiseen.

Saunan ikkunasta näkee takapihalle.

Vasemmalla on ovi joka vie toiseen tilaan. Ehkä se on ollut puuvarasto ennen?
Me myös kannettiin tänään yläkerrasta olohuoneesta kaikki ylimääräiset kipsilevyt kellariin odottamaan josko niitä jossain vielä tarvitsisi. Sen jälkeen sekoitettiin eka satsi kittiä ja alettiin täyttää olkkarin seinien satoja reikiä umpeen. Heli oli kittausvastuussa.


Mä sen sijaan hioin hiomakivellä seinistä kuivineita homeitiöitä pois. Ne lähti hyvin, mutta aikamoinen duuni siinä oli. Hiukset on täynnä hiekkaa ja pölyä - pitkästä aikaa! Kittaus jatkuu varmaan huomenna isojen reikien peittämisellä vähän stydimmällä kamalla (niin kuin tänäänkin).


Kun reikien täytteet on kuivuneet vedetään taas ohuempi viimeistelykittaus siihen päälle. Ehkäpä meillä on huhtikuun alussa jo olohuone missä voi olla!

Tuntuu hyvältä, että saatiin taas aikaiseksi. Kevät auttaa aina.

Annika

2.3.2014

Yökyläilijän silmin

Pitkästä aikaa! Hei vaan hei. Meillä ei tosiaan olla edistytty remontissa juurikaan, mutta kun hyvä ystävä tuli yökylään ja innostui kuvaamaan niin ajattelin jakaa hänen fotojaan muutaman. Nää menee nyt enemmän sisustushommiks, mut laitetaan taas remonttikuvia kunhan saadaan jotain aikaseks... 
Alla vierashuone jonne askartelin aikaisemmin tyllilampun, josta tulee hauska vastapaino vähän raffinpaan seinäpintaan. Nurkasta löytyy rakkaan veljeni upea nojatuoli, jonka mahtava keltainen väri ei valitettavasti näy tässä kuvassa, mutta palatkaamme siihen myöhemmin. Annikan siskon lahjaksi antama päiväpeitto löysi hyvin paikkansa vierashuoneeseen! Big in japan!! 



Tervetuloa kylään! Vierashuone on valmiina juuri sinua varten! 

Keittiössä kokkailtiin kynttilän valossa ja viinilasi toisessa kädessä. Pirttipöytä mikä piti tulla keittiöön jäi vielä myyjälleen ja katsellaan ja mietitään millainen pöytä keittiöön jäisi. Oikeastaan toi punainenkin ihan sopii, mutta isompi olisi käytännöllisempi kyllä. Oon muuten huomannut että olen tainnut hyvin onnistua jyräämään mun lempiväriä meidän asuntoon... Kaikki mahdolliset punaisen sävyt kun vaan jostain syystä mua puhuttelee. 
Punainen ottaa valtaa keittiössä. 

Ruokailuhuoneessa on kyllä tunnelmaa. Vielä kun saadaan meidän hieno lamppu esille! Ja ruokaakin pitää kehaista! <3 melko kivasti kaikki vanhat huonekalut ovat sopineet myös keinumäelle. Hirveästi mitään uutta ei olla ostettu, jonkin verran ollaan saatu huonekaluja "lainaan" tai lahjoituksena, mutta kohta on kyllä jo nurkat täynnä niitäkin. 

Vaaleansininen pinnatuoli kylläkin muuten ostettiin antiikkikaupasta Virkkalasta, joka harmiksemme vaihtoi toimitilansa kokonaan turkuun. 

Tässä talossa yksi parhaita puolia on se että huoneista voi tehdä erilaisia, kun on niin monia ihania vaihtoehtoja! Jotenkin makkarin raju tapetti on yllättävän seesteinen tässä kuvassa ja henkii minusta vanhaa aikaa. 
Miks mulla tulee kaurismäki fibat?


Ystävä asetteli mun luistimet oikein nätisti puupinon eteen niin pitihän siitäkin laittaa kuva. Ja onhan ne nyt hienot!

Rollerderby luistimet on onneksi taas nekin päässy liikkeelle vähän ahkerammin viimeaikoina! 

Yleensä en postaile tänne kuvia itsestäni mutta kaveri onnistui nappaamaan musta yllättävän julkaisukelpoisen foton ja siinä tulee hienosti esiin mun mielestä toi herkkä ja hempeä toimistohuoneen tapetti! Toimistossa asustaa nykyään kolehmainen. Mutta kyllä se päivittäin vierailee muissakin huoneissa. Niinkuin kuvissa näkyy! 

Timpuri Kolehmainen lööbaa.  On kova pötköttelemään. 


Kiitos kuvista tiibet-helille! 

Terveisin, toinen heli.